“Työ tuottaa tulosta niin kauan kuin palvelu on olemassa” – Näin pääset alkuun YouTubessa!

  • June 7, 2021

YouTube yrityksille 2021, mitä tehdä? YouTube-valmentaja Juha-Antti Koskinen vieraili Puhutaan videosta – livessä jakamassa yrityksille ja yrittäjille sopivia vinkkejä ja ajatuksia. Hänen tavoitteena on auttaa yrityksiä kytkemään YouTube osaksi isompaa kokonaisuutta – esimerkiksi osaksi johtamisen kehittämistä.

Tähän postaukseen on koottu Juha-Antin ajatuksia siitä, miksi yrittäjän kannattaa olla YouTubessa sekä miten oma kanava kannattaa startata. Kokonainen tallenne tästä viihdyttävästä informaatiopaketista löytyy tuttuun tapaan Aito Videon YouTube-kanavalta


Miksi YouTube vuonna 2021? 

Aktiivinen kehitys

YouTube on valtava kokonaisuus, voisi puhua jopa ekosysteemistä. Se muodostuu useista eri järjestelmistä ja sitä kehitetään aktiivisesti. Jos jokin somekanava menestyy, YouTube pyrkii hyödyntämään sen parhaat puolet. Tästä hyvänä esimerkkinä on TikTok ja tuore YouTube Shorts.

YouTube on kehittynyt jo niin pitkälle, että itse kehittäjätkään eivät ole varmoja algoritmin toiminnasta, sillä se oppii koko ajan itsenäisesti lisää.

Monipuolisuus

Kun vierailemme YouTubessa, näemme julkisen puolen eli sen, mitä eri käyttäjät ovat halunneet jakaa omilla kanavillaan. YouTube on kuitenkin paljon monipuolisempi palvelu: sitä voi käyttää mm. videopankkina, joka näkyy vain sinulle tai haluamillesi henkilöille.

Voit siis hyödyntää YouTubea mm. kurssialustana tai työkaluna, jolla kasvatat näkyvyyttä ja rakennat luottamusta kohderyhmäsi kanssa. 

Hakukoneavusteisuus

YouTube on maailman toiseksi suurin hakukone Googlen jälkeen. Eli vaikka et olisi vielä ihmisille tuttu, voit silti hakukoneavusteisesti tavoittaa ihmisiä ja vieläpä ihan ilmaiseksi. 


Näin aloitat yrityksen YouTube-kanavan

1) Hanki lähtökäsitys sisällöstä YouTubessa

Kurkkaa, keitä muita löydät palvelusta. Kun kyseessä on aivan uusi juttu, hyvä tapa oppia on katsoa mitä muut toimialan yritykset, esimerkiksi yhteistyökumppanit ja kilpailijat, YouTubessa tekevät ja saavuttavat.

2) Ajattele YouTubea nettisivuna

Millainen merkitys YouTube-kanavallasi on yrityksesi toiminnan kannalta? Määritä siis toiminnallesi aihe, kohderyhmä sekä tavoite. Kun tämä kokonaisuus on kasassa, tekemäsi sisältö alkaa tukemaan toimintaasi ja tavoitat juuri ne ihmiset, jotka haluatkin tavoittaa.

3) Rakenna luottamusta

YouTubea on mahdollista käyttää puhtaasti markkinointikanavana, mutta 80 % sen tehosta menetetään, jos sisältö on pelkkää myyntiä. Todennäköisemmin saat YouTubesta hyödyn irti niin, että lähestyt tavoitteiden saavuttamista luottamuksen rakentamisen kautta. Samalla luot pohjaa myynnille. 

Hyvä tapa on tehdä ihmistä ja toimintaa tutuksi – olla vuorovaikutuksessa omien sidosryhmien kanssa. 

4) Muista suunnitelmallisuuden merkitys

Tekemisen tulokset eivät näy heti ja suunnitelma auttaa kärsivällisen ja systemaattisen sisällöntuotannon toteuttamista. Vaikka YouTuben hitaus on sen heikkous, alusta kyllä palkitsee kun kokonaisuus on hallussa.

Videoiden tekemisen ja tuottamisen prosessi ei ole myöskään helppo tai nopea: ilman suunnitelmaa tekeminen voi loppua seinään, jos epätoivon fiilikset valtaavat mielen.

5) Julkaise kerta viikkoon  

Kuten aikaisemmin todettiin, näkyvyyden kasvattaminen vaatii säännöllistä työtä. Kun julkaiset kerran viikossa, algoritmi oppii, että tämä kanava kannattaa ottaa tosissaan ja sisältöä on syytä levittää. Erityisesti kanavan alkumetreillä voi auttaa, että promoat videoita myös muissa somekanavissasi.

Algoritmille erityisen tärkeä vihje on se, että katsojat palaavat katsomaan videoitasi. Säännöllisen sisällön ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen ympärille alkaa ajan myötä rakentumaan yhteisö, joka palaa uudelleen ja uudelleen sisältöjesi äärelle. 

Millainen sisältö toimii YouTubessa?

Tärkeintä videoiden tekemisessä on aina tarina, jokin ilmi tuleva agenda, joka kertoo katsojalle sen, saako hän videolta haluamansa.

YouTubeen mennään yleisesti siis joko oppimaan tai viihtymään. Yllä oleva pätee molempiin sisältötyyppeihin.

Mieti miten sinä lähestyt kyseisen tarinan kertomista. Mikä on sinun näkökulmasi asiaan? Vinkkaa siitä heti videon alkuvaiheessa myös katsojalle.

Videon kuvanlaatu, ääni ja muut yksityiskohdat ovat lähinnä tukemassa tarinan kertomista. Esimerkiksi editointia on hyvä osata sen verran, että osaa rakentaa tarinasta loogisen kokonaisuuden. Simppelin työkalupakin editointiin saat esimerkiksi Cut & Go – Selkeyttä editoinnilla -valmennuksesta.

Juha-Antin lähestymistapa videoiden tekemiseen:

  • Tunnistetaan käsittelemäton aihe tai kysymyksestä ilmennyt ongelma
  • Selvitetään mistä asiassa on kyse
  • Katsotaan esimerkkejä samantyyppisistä videoista
  • Muodostuu hahmotelma käsikirjoituksesta
  • Videon alussa mainitaan ongelma, konteksti ja mitä on luvassa
  • Ongelma ratkaistaan videolla
  • Lopuksi kiitetään ja poistutaan

Selkeys on siis valttia. Se auttaa myös hakukoneita ja algoritmia näyttämään sisältöä oikealle kohderyhmälle, jolloin voit hyötyä videostasi vielä vuosienkin päästä.

YouTube ei ole välttämättä kaikista helpoin ja nopein kanava yrittäjän sisällöntuotantoon, mutta niin kauan kuin palvelu on olemassa, tehty työ jatkaa tuottamista passiiivisen tulon tavoin!

Haluaisitko kehittää videotaitojasi, jotta voisit aloittaa YouTube-kanavan?

Sparraillaan 15 minuutin videokartoituksessa tai tsekkaa alta löytyvät lisäresurssit videotaitoihin liittyen!

Löydät minut myös TikTokista, Instagramista ja Linkkarista.

Julius Valjakka / @aitovideo

Videotaitovalmentaja & Videon asiantuntija


Lisäresursseja:

Videopuhelun ABC (maksuton checklist videovälitteisessä työskentelyssä onnistumiseen & pohja omalle videotaitosuunnitelmalle)